Yksilöä arvostava yhteiselämä

Ryhmäkoti Lumikki Oy | Rauma


Yhteisinä tavoitteina ovat asukkaiden hyvinvointi ja mielekäs elämä. Arvostamme Lumikissa asukkaita ja henkilökuntaa. Työ on joustavaa, mielekästä ja palkitsevaa. Henkilökunnallamme on motivaatiota toteuttaa asukkaiden haastaviakin toiveita.

Pyrimme osallistumaan mahdollisimman paljon kodin ulkopuoliseen toimintaan erilaisten retkien ja matkojen muodossa. Käytössämme on myös viihtyisä mökki järven rannalla, jossa vietämme aikaa kesäisin uiden ja saunoen sekä talvisin kelien salliessa luistellen ja hiihdellen.


 Musiikista kiinnostuneille asukkaille on mahdollisuus osallistua tiloissamme järjestettävään terapeuttiseen musiikkitoimintaan. Satakieli -bändi esiintyy useissa paikoissa vuoden aikana. Asukkaat pääsevät myös toteuttamaan itseään yhdessä kädentaitojen ohjaajan kanssa.


Liikuntapiirimme toiminta perustuu asukkaiden toiveisiin; esimerkiksi kuntosalilla käynti, uiminen ja ulkoilu ovat suosittuja aktiviteettejä. 

OTA YHTEYTTÄ
Share by: